maanantai 14. joulukuuta 2015

KESTÄVÄ KEHITYS USA:SSA


USA on yksi maailman suurimmista valtioista. Osavaltioita on 50 ja vuonna 2015 ihmisiä yhteensä 321 200 00. Voimme kuvitella jätteiden määrän olevan valtava. USA on tunnettu pikaruokaloistaan, kiireisestä elämästä, jota pyritään kaiken aikaa helpottamaan ja nopeuttamaan. Miten on kestävänkehityksen laita, hoitavatko hekin oman tonttinsa? Kuinka heillä kierrätetään, kuinka se näkyy tavallisessa arjessa ja mikä sen hinta on?

Kierrättämistä pyritään opettamaan lapsille jo esikoulusta lähtien. Kierrätys täällä on erilaista kuin mihin me olemme Suomessa tottuneet. Me kierrätämme kaiken erikseen, täällä heillä on kaksi kierrätysastiaa, komposti ja itse kierrätys. Kompostit ovat harvinaisuus, mutta olen kuullut opettajien puhuvan niistä eli joillain harvoilla niitä siis on.

Key West on pieni saarikaupunki, jossa lähettyvillä ei maatiloja ole, jonne nämä kompostoitava jäte voitaisiin viedä. Tämä ”recycle” - astia on itselleni mysteeri. Kierrätysastiaan laitetaan kaikki ns. ”kierrätys materiaali” eli paperit, muovipullot, kartongit, peltipurkit ja jotkin muovit. Tuotteessa tulisi olla pohjassa kierrätysmerkki sekä numero 1-7. Mitä suurempi luku, sen paremmin sen voi kierrättää. Key West on kaupunki, jossa lämpötila ei koskaan kunnolla putoa 20 celsiuksen alapuolelle, joten veden juonti on tärkeää kaiken aikaan. Koulussa opetetaan tuomaan omat juomapullot ettei käytettäisi muovipulloja, jotka hajoavat helposti ja ovat kertakäyttöisiä. Hanavesi on puhdasta, mutta suurin osa ihmisistä käyttää juomavetenä vain pullovesiä. Näitä ei-kierrätettyjä vesipulloja tulee vuosittain noin 50 miljoonaa kappaletta. Kaupoissa on pisteitä, jossa voi täyttää isot vesipullot pullovedellä ilman, että täytyy joka kerta ostaa uusi vesipullo.






Ruuat ovat usein valmisruokia, jotka ovat muoviin pakattuja. Kaupassa ostaessasi myyjä pakkaa tavarasi muovikasseihin, ei niin järjestelmällisesti kuin suomessa, vaan niin että pussit ovat puolillaan mikä minusta on tosi turhaa. Täällä on myös laki, ettei ruoka-aineksia ja saippuoita yms. saa laittaa samaan muovikassiin, vaikka ne ovat molemmat pakattuina. Kaupassa voit valinnaisesti ostaa paperikasseja, mutta todella harva niitä ostaa. Tämä johtuu siitä, että muovikassit ovat ilmaisia ja myyjä pakkaa automaattisesti niihin ellet mainitse mitään. Itse asiassa olen nyt 1,5 kuukautta täällä asunut enkä ole kertaakaan nähnyt kenenkään ostavan paperikasseja. Kaupoista löytyy kierrätyspiste muovikasseille, itse en ole tällaista  löytänyt.
Key West kaupunkina pyrkii innostamaan ihmisiä kierrättämään, siksi koteihin annetaan ilmaiseksi kierrätysastiat.

Itselleni suurin ihmettelyn aihe on lasipullot. Niitä on paljon täällä ja esimerkiksi ravintoloiden ei tarvitse kierrättää niitä mitenkään. Eikös juuri heidän pitäisi, sillä heillähän sitä pullotavaraa eniten tulee.. Toinen asia on, että ravintoloissa pillit ovat yksitellen pakattuina eli jokainen pilli on paperiin käärittynä jo valmiiksi.

Tässä kaupungissa ihmiset kulkevat paljon lyhyitä matkoja polkupyörillä, mutta silti yleisin kulkuväline on ehdottomasti henkilöautot sekä skootterit. Julkista liikennettä näkyy kaupungissa, mutta useimmiten ne näyttävät olevan tyhjänä. Taksilla liikkuminen on täällä halvempaa kuin Suomessa ja sitä ihmiset käyttävät herkemmin kuin Suomessa. Pieniäkin matkoja varten mennään autolla tai skootterilla. Autoilussa suurin ero Suomen ja USA:n välillä on päihteiden käyttö. Kuten Suomessa päihtyneenä ei ole sallittua ajaa autoa myöskään USA:ssa.  Kuitenkin kynnys ajaa alkoholin vaikutuksen alaisena on huomattavasti matalampi USA:ssa kuin Suomessa. USA:ssa autolla liikutaan lähes koko ajan ja kävellään usein vain suurkaupungeissa, missä ruuhkat ovat valtavia.

Lapset harrastavat täällä paljon ja lähes joka päivälle on jokin harrastus. Vanhemmat kuskaavat päivät pitkät lapsia harrastuksesta toiseen. Key West on keskittynyttä sotilasaluetta ja koulumme sijaitsee ”basessä” eli sotilasperheille suunnitellulla asuinalueella. Alue on suljettu ulkopuolisilta ja alueelle pääsee vain lupalapun kanssa, joka tarkistetaan aina portilla alueelle tultaessa. Joten tämä alue on todella yhteisöllistä ja heillä onkin omat kaupat ja vapaa-ajan viettopaikkoja, jotka eivät ole ulkopuolisten käytössä lainkaan. He järjestävätkin tapahtumia, jotka ovat vain alueen sisäisiä.

Koulukiusaamista tapahtuu tietenkin myös täällä niin kuin joka koulussa. Se ei vain ilmene niin helpolla tavalla kuin voisin kuvata Suomessa tapahtuvan. Täällä lapsilla on vain yksi tunti päivässä yhteistä aikaa keskenään, joten aikaa kiusaamiselle ei niinkään ole. Koulussamme on käyttäytymiseen erikoistunut opettaja, joka puuttuu tilanteisiin jossa oppilas ei käyttäydy kunnolla tai jos ilmenee kiusaamistilanteita. Koulussamme on myös pelkästään sotilasperheiden lapsia varten jonkinlainen terapeutti, joka auttaa näiden perheiden lapsia, joilla on ongelmia käyttäytymisessä.

Eläminen täällä on paljon kalliimpaa kuin esimerkiksi Suomessa. Sähkölaskut ovat suurempia, sillä ilmastointi pitää olla todella isolla ja kaiken aikaa päällä. Täällä sinulla pitää olla isot vakuutukset, sillä kaiken joudut maksamaan itse. Jos esimerkiksi loukkaannut ja joudut sairaalaan, sinulla tulee olla hyvä vakuutus, muuten joudut korvaamaan itse sairaalakulut. Sairaalakulut ovat isoja eli useita tuhansia jo pienemmässäkin sairaudessa tai tapaturmassa.


Key West on kallis asuinpaikka. Roskien vienti ja vesimaksu ovat samassa hinnassa ja esimerkiksi kolmen hengen perheellä tämä maksu on kuukaudessa noin 68$. Vuokrat ovat myös todella korkeita. Esimerkiksi yksiö keskustasta maksaa noin 2 000$ kuukaudessa. Yleensä perheettömät asuvatkin kimppakämpissä.


Tekstin on kirjoittanut Pinja Keskitalo, joka on suorittanut Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintoon kuuluvan työssäoppimisen Key Westissä, USA:ssa.